JaanaÖ
Olen Jaana Öljymäki; käsityöläinen, serigrafisti, valokuvaaja, opettaja… Synnyin Ylivieskassa 1972 ja kävin peruskoulun siellä. Valmistuin Taiteen maisteriksi 2002 vaatetusalalta Lapin Yliopistosta Rovaniemeltä. Opetin kädentaitoja ja taideaineita ammatillisessa koulutuksessa yli 11 vuotta. Työsuhteen muututtua minulle tuli mahdollisuus ja sain rohkeutta toteuttaa pitkäaikaisen unelmani ryhtyä yrittäjäksi. Olin kokeillut yrittäjyyttä opiskeluaikanani kesätyönä 1994. Valmistin tuolloin tilaustyönä vaatteita. Kokemus oli hyvä ja rohkaiseva. Nykyään asun Pohjois-Pohjanmaalla, Haapajärvellä, pienessä maalaiskylässä. Täällä rauhallisen luonnon keskellä ja kotimme ihana ympäristö mahdollistavat luovan työn tekemisen ja siitä nauttimisen.
Elämässäni luovuus ja käsillä tekeminen ovat olleet aina tärkeässä roolissa. Erityisen lähellä sydäntäni ovat olleet serigrafia ja valokuvaus. Teinityttönä harrastin kankaanpainantaa. Vuonna 1990 Ylivieskassa kankaanpainantakurssin opettajani houkutteli minut tulemaan uudelle kurssilleen. Hän sanoi, että tulisin pitämään siitä ja hän oli oikeassa. Jo ensimmäisellä kerralla tunsin, että tämä on minun juttuni! Tuolloin serigrafia muutti sydämeeni ja on asunut siellä siitä asti. Harrastin serigrafiaa ihanan ohjaajan, taiteilija Lena Kosken ohjauksessa Ylivieskan kansalaisopistossa 1990 – 2016, koko Kosken opetuksen ajan.
Serigrafian ohella olen tehnyt vuosia myös tuohitöitä. Tuohityöt olen oppinut äidiltäni Eeva Rutaselta. Hän on tehnyt ja opettanut tuohitöitä yli 30v. Ensimmäisen tuohityöni tein vuonna 1996, kun osallistuin tuohiasulla kansainväliseen fantasiavaatekilpailuun, sijoittuen suomen finaalissa kolmanneksi. Sen jälkeen opettelin punontataitoa vähitellen lisää, kunnes aloitimme äidin kanssa yhteisen kirjaprojektin. Tuon muutaman vuoden intensiivisen kauden aikana sain todella hyvän opastuksen tuohitöiden saloihin. Olemme tehneet kaksi kirjaa, Tuohitöiden käsikirjat 1 ja 2 (2015 ja 2017 Minerva Kustannus Oy). Pidän erittäin tärkeänä tuohityön kulttuurin ja perinteen säilymistä. Haluan opettaa tätä hienoa perinnetaitoa eteen päin.
Perin 14-vuotiaana enoltani järjestelmäkameran, jonka linssin läpi aloin tarkastella maailmaa ehkä hieman erilaisesta vinkkelistä kuin aiemmin. Myöhemmin kuvausharrastuksesta tuli myös työ (tuotekuvaus, opettaja sekä tilaisuuskuvauksia). Reissatessa ja luonnossa kulkiessani valokuvaan ideoita työhöni. Lähtökohtana tuotteensuunnittelussani voi olla joku vanha kulunut esine tai ottamani valokuva. Viime vuosina vanhat esineet ovat olleet minulla grafiikan ja kankaankuvioinnin aiheina. Minua miellyttää rustiikkinen, rosoinen tunnelma ja muotokieli. Myös kollaasitekniikka viehättää minua taiteen ja käsitöiden tekemisessä suuresti. Kollaasitekniikassa voi hyödyntää kierrätettyjä materiaaleja ja lopputulos voi olla jotain odottamatonta ja yllätyksellistä. Luova käsillä tekeminen on elämässäni ja yrityksessäni tärkeässä roolissa.
Kun tekee sitä mitä rakastaa, on oikealla polulla!
Otteita matkan varrelta:
KOULUTUS
Yrittäjän ammattitutkinto
Opettajan pedagogiset opinnot
Taiteen maisteri, Lapin yliopisto, taiteiden tiedekunta - vaatetusala
Laskentatoimen merkonomi
Artesaani, ompelija
OPETUSKOKEMUS (päätoiminen)
2004, 2006 – 2017 JEDU; Nivalan ammattiopisto, Käsi ja taideteollisuusosasto:
tuotesuunnittelu, kuvallinen ilmaisu, taide ja kulttuuri, eri tekniikoiden valmistus ym.
2004 – 2005 Haapajärven kansalaisopisto: erityisryhmien askartelukerhot ja lasten kuvataidekerho
2001 Oulun kulttuurin ja tekniikan oppilaitos; Pikisaaren toimipiste:
vaatetuksen tuotesuunnittelu, esitystekniikat, pukuhistoria, työssäoppiminen
MUU TYÖKOKEMUS mm.
Eri kansalaisopistoissa ja työväenopistoissa tuohi-, käsityö- ja taidekursseja
Asiantuntijakonsultointi ja tilaustyöt Ateneum taidemuseoon Helsinkiin 2023
Mitta-asuste Jaana (oma yritys): tilaustuotteiden valmistus; vaatteet ja asusteet
NÄYTTELYITÄ (yksityiset ja yhteiset)
vuodesta 1993 Serigrafia, valokuvaus ja tuohityöt
KIRJALLISUUS JA JULKAISUT
2021 Tuohesta tehty; Eeva Rutanen & Jaana Öljymäki (MInerva kustannus)
2017 Tuohitöiden käsikirja 2; Eeva Rutanen & Jaana Öljymäki (MInerva kustannus)
2015 Tuohitöiden käsikirja; Eeva Rutanen & Jaana Öljymäki (MInerva kustannus)
vuodesta 1995 serigrafiateoksia ja valokuvia eri julkaisuissa
TUTKIELMAT
2002 Lapin yliopisto, pro gradu tutkielma; Muodonmuutos – käsikirjoituksesta puvuiksi
Tähtiä aamutaivaalla –näytelmän teatteripuvustuksen suunnitteluprosessi
1999; Lapin yliopisto, kandidaatintyö; Muodonmuutos – rakennuksesta vaatteiksi
Alvar Aallon Jyväskylän työväentalo lähtökohtana fantasiavaatteen suunnittelussa
KILPAILUT, PALKINNOT JA APURAHAT
2023 Haapajärven kaupungin vuoden 2023 kulttuuripalkinto.
2023 Vuoden 2023 yritys, Suomen käsityöyrittäjät ry (SKYT)
2016 Suomen kulttuurirahasto, Keski-Pohjanmaan rahasto, Kyösti Kallion rahasto
Eeva Rutanen & Jaana Öljymäki Tuohitöiden käsikirjan tekemiseen
2002 Haapajärven kaupungin vuoden kulttuuripalkinto. Kopolan harrastajateatteri (teatterin työryhmässä)
1996 Kansainvälinen muotialan opiskelijoille suunnattu vaatesuunnittelukilpailu:
Smirnoff International Fashion Awards. Sijoitus: Suomen finaalin 3. sija – Tuohiasu
TEATTERIPUVUSTUS
2024 Teatteri Valo, Tuplakupla, Ohjaus Kai Lehtinen
2017 Kalajoen Kotiseuruyhdistys ry, musiikkinäytelmä Tavastviikin satakieli – kohtauksia Ida Basilierin elämästä, Ohjaus Raimo Hentunen
2017 Niemelän kylänäyttelijät, Onnellinen mies, Ohjaus Matti Juntunen
2016 Niemelän kylänäyttelijät, Buona sera segnorina, Ohjaus Raimo Hentunen
2007 Teatteri Willilakeus/Särpäkkä, Robin Hood, Ohjaus Sini Kalajoki
2007 Teatteri Willilakeus/Särpäkkä, Emmauksen tiellä, Ohjaus Sanna Finnilä
2004 Teatteri Willilakeus/Särpäkkä, Hilman päivät, Ohjaus Heikki Knuutila
2002 Niemelän kylänäyttelijät, Naimapuuhat, Ohjaus Heikki Knuutila
2002 Kopolan Harrastajateatteri, Vaimokulta ja armas anoppi, Ohjaus Kari Krapu
2000 Särkkäin Näyttämö ry., Tähtiä aamutaivaalla, Ohjaus Heikki Knuutila
1998 Lapin ylioppilasteatteri, Askeleet, Ohjaus Olli Mannerkoski
1998 Lapin ylioppilasteatteri, Ihmisääni, Ohjaus Olli Mannerkoski
NÄYTTELYIDEN RAKENNUS
2018 Akustiikka (Ylivieska) Eeva Rutasen ja Heino Kuljun yhteisnäyttely (jyrytys, näyt. suun. ja rak.)
Vuosina 2009 – 2017 Nivalan ammattiopisto, käsi- ja taideteollisuusosasto, oppilastöiden näyttelyt, vastaava ja ohjaus
2011 Nivalan Musiikkisäätiö; Työtä merten takaa ja maan alta
NÄYTÖKSIEN RAKENNUS
vuosina 2006 – 2015 Nivalan ammattiopisto, käsi- ja taideteollisuusosasto oppilastöiden näytökset, näytösvastaava ja ohjaus
Vuosina 1997 – 1999 Lyteva r.y:n muotinäytösten näytösvastaava ja työryhmän jäsen